|
Jäsenet |
GAIA/TOIMINTA/SAANNOT SäännötGAIA Network Association ry:n säännöt 1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GAIA Network Association ry ja kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 § Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistys on johtavassa asemassa olevien naisten yhteistyöverkosto. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenten välisen vuorovaikutuksen ja keskinäisen verkostoitumisen edistäminen, ammatillisten taitojen kehittäminen ja heidän yleisten ja yhteisten ammatillisten toimintaedellytystensä parantaminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys suunnittelee ja toteuttaa jäseniä kiinnostavia kokouksia, seminaareja ja tapahtumia, harjoittaa alaansa liittyvää julkaisutoimintaa, hoitaa tiedonvälitystä jäseniä kiinnostavissa asioissa nykyaikaisin välinein. Yhdistyksen tilaisuudet, kotisivut ja muu julkaisutoiminta eivät ole käytettävissä yhdistyksen jäsenten eivätkä heidän toimintansa suoranaiseen myyntiin tai markkinointiin. Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys pyrkii edesauttamaan avointa ja luottamuksellista keskusteluilmapiiriä jäsentensä välillä. Yhdistykseen liittymällä jäsenet sitoutuvat kunnioittamaan tätä luottamuksellisuutta ja olemaan ilmaisematta kolmansille toisistaan ja toistensa edustamista yhteisöistä kuulemiaan luottamuksellisiksi katsottavia tietoja ja olemaan käyttämättä niitä suoraan tai epäsuoraan hyväkseen.
3 § Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus varsinaisen jäsenen suosituksesta hyväksyä johtavassa asemassa toimivan naisen, joka on hakenut yhdistyksen jäsenyyttä. Yhdistykseen voidaan hyväksyä myös kannattajajäsen, joka tukee yhdistyksen pyrkimyksiä. Yhdistykseen voidaan lisäksi hyväksyä kunniajäseneksi johtajuuteen ja Gaian arvojen toteuttamiseen merkittävällä tavalla vaikuttanut henkilö. Päätöksen kunnia- ja kannattajajäsenen valinnasta ja tarkemmista valintakriteereistä tekee yhdistyksen hallitus. Varsinaisella jäsenellä on äänioikeus ja kunnia- ja kannattajajäsenellä puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen kokouksissa. 4 § Jäsenyyden päättyminen Jäsen voi erota Yhdistyksen jäsenyydestä joko ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle, sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalle erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan jäsenmaksun siltä vuodelta jolloin ero tapahtuu. Hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei noudata yhdistyksen sääntöjä tai päätöksiä tai muuten toiminnallaan vahingoittaa yhdistyksen mainetta tai etuja. Jäsen voidaan myös erottaa, mikäli hän ei esimerkiksi olosuhteiden muuttumisen vuoksi täytä enää Yhdistyksen jäsenyyden ehtoja tai hän kehotuksesta huolimatta laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen. 5 § Jäsenmaksut Varsinaisilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen syyskokous. Jäsenmaksu on maksettava hallituksen määräämään päivään mennessä. Kesken kauden eroavien jäsenten jäsenmaksua ei palauteta. Kunnia- ja kannattajajäsenten jäsenmaksusta päättää yhdistyksen hallitus. 6 § Hallitus Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu syyskokouksen valitsema puheenjohtaja ja kolme (3) varsinaista jäsentä sekä heille kaikille varajäsenet (4). Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet voivat hoitaa tehtäviään yhtäjaksoisesti korkeintaan kaksi vuotta. Mikäli hallituksen jäsenen tai varajäsenen kausi katkeaa kesken vuoden, lasketaan kokonaiseksi vuodeksi valintapäivästä lähtien laskettuna yli puoli vuotta kestänyt jakso. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun siihen katsotaan olevan tarvetta. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään kolme sen varsinaisista tai varajäsenistä on läsnä ja joko puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja kuuluu läsnäoleviin. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 7 § Hallituksen tehtävät Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhdistyksen hallinnosta ja toiminnan järjestämisestä, käsitellä jäsenanomukset sekä pitää luetteloa Yhdistyksen jäsenistä sekä valmistella Yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat. Hallitus voi asettaa alaisuudessaan toimivia toimikuntia, joiden tehtävät, kokoonpanon ja toimivallan se määrää. 8 § Tilintarkastajat Yhdistyksellä on kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa, jotka valitaan syyskokouksessa. 9 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai hallituksen varsinainen jäsen aina 10 § Tilikausi Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. 11 § Yhdistyksen kokoukset Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen syyskokous pidetään marraskuussa. Käsiteltävät asiat: Ylimääräisen kokouksen koolle kutsumisesta päättää yhdistyksen kokous tai hallitus tai jos vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä tietyn asian käsittelyä varten hallitukselta kirjallisesti vaatii. 12 § Kutsu yhdistyksen kokouksiin Kutsu yhdistyksen varsinaiseen ja ylimääräiseen kokoukseen on lähetettävä kaikille jäsenille vähintään 14 päivää ennen kokousta lähetettävällä kirjallisella ilmoituksella tai sähköpostilla niille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa. 13 § Sääntöjen muutos Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksen tekemällä päätöksellä, jota on puoltanut vähintään 4/5 äänestyksessä annetuista äänistä. Kun päätös sääntöjen muuttamisesta on tehty, on hallituksen annettava päätös yhdistyksen kaikkien jäsenten tiedoksi. 14 § Yhdistyksen purkaminen Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa perättäisessä, vähintään kahden kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa päätöksellä, jota on puoltanut vähintään 5/6 annetuista äänistä. Varat, joita yhdistyksellä on sitä purettaessa, on käytettävä viimeisen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen.
|
© Gaia Network Association ry. Y-tunnus 1752926-9 |